Tapahtuipa kerran Tanskanmaalla

Parisen viikkoa sitten tuli tehtyä jo neljännen kerran peräkkäin festivaalimatka pohjoismaista lyhyt- ja dokumenttielokuvaa esittelevään Nordisk Panoramaan. Tänä vuonna festivaali järjestettiin Tanskas Århusissa, joka tarjosikin monipuoliset puitteet hyvin organisoiduille elokuvajuhlille. Århusissa (tai Aarhusissa) suosi paitsi sää, myös elokuvateatterikompleksi Bio City, josta ei oikeastaan tarvinnut poistua lainkaan mikäli mieli katsoa kaikki kilpasarjaan hyväksytyt lyhytelokuvat ja dokumentaarit. Itse keskityin työtapaamisten ohessa erityisesti lyhytelokuvasarjan seulomiseen ja monta sarjaa tulikin nähtyä kokonaisuudessaan. Aikaisempiin Nordisk Panorama -kokemuksiin verraten voin sanoa, että tämän vuoden taso lyhytelokuvien puolella oli ilahduttavasti vahvempi kuin aiemmin. Valintaraati oli selvästikin jättänyt mediataiteen ja elokuvan rajalla liikkuvaa kokeellisuutta vähemmistöön ja painopistettä oli siirretty animaatioelokuvan sekä kautta linjan melko laadukkaana näyttäytyneen lyhyen fiktion puoleen.

Festivaalin kärkielokuvaksi omalta kohdaltani nousi tanskalaisen Behrouz Bigdelin väkevä puolituntinen fiktio Til alle mine venner (To All My Friends, 2010), joka on huikaisevalla intensiteetillä näytelty vakuuttava nuorisoelokuva. Bigdelille, jos kenelle, voi jo ensimmäisten elokuvatöiden perusteella povata lupaavaa uraa pitkän fiktion taiturina. Animaation puolelta vahvat muistijäljet jättivät Pjotr Sapeginin kekseliäs festarihitti Det sister norske trollet (The Last Norwegian Troll, 2010), Tor Fruergaardin genrerajat ylittävä seksuaalitutkielma Venus (2010) sekä tietysti fiktiota, kokeellista ilmaisua ja animaatiota yhdistelevä, valtaisaksi YouTube-ilmiöksi keväällä noussut Johannes Nyholmin Las Palmas (2011), jonka nerokas perusidea kestää 12 minuutin vaativan keston erinomaisesti. Suomalaisista lyhyt- ja dokumenttielokuvista kiitettävimmin huomiota sai Elina Talvensaaren paljon maailmalla festivaaleja kolunnut lyhytdokumentti Miten marjoja poimitaan (2010), joka palkittiin ansaitusti kriitikoiden kunniamaininnalla. Maininnoista puheen ollen, perehtymisen arvoinen lyhytelokuva on myös Vebjørn Guttormsgaard Møllbergin Anti-Reproductive Mating Ritual (2010), joka lienee yksi hämmentävimmistä ja mieleenpainuvimmista elokuvakokemuksista hetkeen. Katsokaa hyvät ihmiset, jos jostain käsiinne saatte! Tosin perussuomalaiset älkööt vaivautuko.

Kun kerta Århusin saakka oli päästy, halusin käydä katsastamassa myös kaupallista elokuvatarjontaa. Valinta osui Nicolas Windin Refnin Cannesissa palkitun Driven (2011) kohdalle, joka olikin hyvä katsastaa Tanskassa ennen varsinaista Suomen levitystä (ensi-ilta 7.10.). Lopputulos on yksi syksyn elokuvatapauksista, komeasti ohjattu, erinomaisella tunnelmalla (ja sopivilla musiikkivalinnoilla) kuorrutettu kovaotteinen film noir. Eksistentialisessa tuskassaan Drive muistuttaa Martin Scorsesen mestarillista Taksikuskia (Taxi Driver, 1976), mutta yhtä lailla öisten katujen ja tunteettoman väkivallan kuvauksesta tulee mieleen monikin 1970-luvun amerikkalainen rikoselokuva kuten Robert Altmanin Pitkät jäähyväiset (The Long Goodbye, 1973) tai jopa Don Siegelin Likainen Harry (Dirty Harry, 1971). Unohtakaa siis se Hollywood-vetoinen traileri, josta saisi sellaisen kuvan, että Drive on vain Hurjapäät (The Fast and the Furious, 2001) älyköille, sillä kyse on erinomaisesta elokuvasta, joka vie mukanaan alkuteksteistä lähtien.