Muistoissamme: Chris Marker ja Tony Scott

Viimeisen kuukauden aikana elokuvan saralta on poistunut kaksi pitkän linjan tekijää, ranskalainen dokumentaristi ja elokuvaesseisti Chris Marker (1921-2012) sekä englantilaislähtöinen Hollywood-ohjaaja Tony Scott (1944-2012).

Chris Marker loi merkittävän uran dokumenttielokuvan uudistajana, personallisen esseetyylin edustajana. Hän oli omalta osaltaan luomassa ranskalaisen elokuvan uutta aaltoa. Toisen maailmansodan aikaan vastarintaliikkeessä toiminut Marker aloitti taiteellisen uransa kirjailijana. Dokumentaristina ura alkoi suomalaisittain merkittävällä tavalla, vuoden 1952 Helsingin kesäolympialaisista dokumentaarilla Olympia 52. Pian Marker löisi oman kokeellisen tyylinsä, johon hän yhdisti vaikutteita niin valokuvataiteesta kuin runoudesta. Yhdessä ranskalaisen kollegan, Alain Resnaisin, kanssa Marker ohjasi poliittisen essee-elokuvan Patsaatkin kuolevat (Les Statues meurent aussi, 1953), joka herätti pahennusta kolonialismikriittisellä otteellaan Cannesin elokuvajuhlilla.

1960- ja 70-luvut olivat Markerin luovan uran kohokohdat, jolloin syntyi niin science fiction -elokuvaan vaikuttanut lyhytelokuva Kiitorata (La Jetée, 1962), palkittu sosiaalispoliittinen haastatteludokumentti Ihana toukokuu (Le Joli mai, 1963) sekä eeppinen aikalaistutkielma Punaista ilmaa (Le Fond de l'air est rouge, 1977), johon Marker koosti oireilevia kuvia kolmannen maailmansodan kynnykseltä, 1960-70-lukujen maailmanpolitiikasta ja sodista.

1980-luvulla Markerin keskeisimmät elokuvat olivat hybridimäinen Vailla aurinkoa (Sans soleil, 1983), jossa Marker yhdisteli etnografista dokumenttia, fragmentteja ja eri aikakäsitysten rinnakkaisuutta sekä japanilaisen mestariohjaaja Akira Kurosawan elokuvallinen muotokuva Akira Kurosawa (A.K., 1985). Muitakin ohjaajahenkilökuvia syntyi, mm. suomalaiselle Epidem-tuotantoyhtiölle tehty dokumentti Viimeinen bolshevikki (Le Tombeau d'Alexandre,1993) keskiössä venäläinen Aleksand Medvekin sekä Andrei Tarkovskista kertova persoonallinen Tarkovski - päivä elämästä (Une journée d'Andrei Arsenevitch, 1999).

Salaperäisyys kuului Markerin omaan taiteilijakuvaan. Hän piti yksityiselämänsä tiukastu salassa, ei antanut haastatteluja eikä halunnut tulla kuvatuksi - potretin sijasta hän tarjosi käytettäväksi kuvaa kissasta.

1990-luvulla Marker siirtyi uusien mediateknologioiden pariin. Hän työsti uuden videoteknologian avulla rekonstruointeja historian todellisista tapahtumista Pariisin Pompidou-keskukseen. Modernin teknologian antamia mahdollisuuksia Marker tutki väsymättä kuolemaansa saakka.

 Chris Marker (1921-2012)

Tony Scott oli viihteen monitaituri ja kiihkeän Hollywood-estetiikan ammattilainen, joka eurooppalaisista juuristaan huolimatta onnistui lyömään itsensä läpi amerikkalaisen valtavirtaelokuvan parissa. Nuorena taidemaalarin urasta haaveillut Scott siirtyi elokuvan pariin ohjaajaveljensä Ridley Scottin kannustamana. Ohjattuaan 1960- ja 70-luvuilla lyhytelokuvia ja mainosfilmejä siirtyi Scott pitkän elokuvan puolelle ohjaajan läpimurtovuosikymmenellä,1980-luvulla.

Ensimmäinen laajaa huomiota saanut Verenjano (The Hunger, 1983) oli tyylitelty, visuaalisesti komea kauhudraama, jossa Scott popularisoi goottikuvastoa Bauhausin musiikilla ja David Bowien äkisti ikääntyvän vampyyrin hahmolla. Kaupallinen menestystarina alkoi kuitenkin Tom Cruisen megatähdeksi singonneella Top Gunilla (Top Gun - lentäjistä parhaat, 1986), josta on tullut ikoninen 80-luvun viihde-elokuva. 15 miljoonan dollarin budjetilla valmistunut elokuva tuotti maailmanlaajuisesti häkellyttävät 353 miljoonaa dollaria. Ura jatkui ilottoman väkivaltaisella, mutta taloudellisesti tuottoisalla Beverly Hills kyttä II (Beverly Hills Cop 2, 1987) -elokuvalla. Kasariestetiikan ollessa valloillaan Scott ohjasi myös muutamia musiikkivideoita, jotka sopivat miehen lyhytjännitteiseen estetiikkaan hyvin.

1990-luvulla Tony Scott jatkoi yhteistyötään Tom Cruisen kanssa menestyselokuvalla Ukkosta radalla (Days of Thunder, 1990) ja loi uransa parhaimman elokuvan True Romance (1993) yhteistyössä Quentin Tarantinon kanssa. Tunnuksenomaista Scottin uralle oli myös pitkä yhteistyö näyttelijä Denzel Washingtonin kanssa. Peräti viisi yhteistä elokuvaa tehneen kaksikon muistettavimmat filmit ovat Purppuravyöhyke (Crimson Tide, 1995), Koston liekki (Man on Fire, 2004) sekä Unstoppable - pysäyttämätön (Unstoppable, 2010). 2000-luvulla Scott siirtyi yhä enemmän television puolelle, jossa hän oli tuottamassa sarjoja kuten The Good Wife (2009-) ja Num3rot (Numb3rs, 2005-10).

Itsemurhan tehneen Scottin filmografiasta jää jälkipolville näkymä ammattimaisesta ja taloudellisesti menestyneestä, mutta persoonattomasta ja epätasaisesta ohjaajasta. Ehkä vaihtoehtotodellisuudessa Scott olisi ohjannut enemmänkin True Romancen (1993) kaltaista taiteellisesti korkeatasoista ja äärimmäisen viihdyttävää katuelokuvaa.

 Tony Scott (1944-2012)