Kuluvan kesän kenties merkittävimmästä kulttuuriteosta vastasi - ehkä yllättäen - levy-yhtiö Warner Music. Lukuisat pienlevy-yhtiöt vuosikymmenten saatossa itseensä fuusioittanut Warner julkisti kesäkuussa monivuotisen digitointiprojektinsa, jonka myötä valtaosa vanhan kotimaisen musiikin katalogista on nyt digitaalisesti saatavana. Suurtyön tuloksena 25 000 digitaalisesti ennenjulkaisematonta kappaletta ja yli 3000 albumia ovat nyt "kaiken kansan" kuultavissa. Kaikkiaan palvelu sisältää noin 5000 albumia sekä 40 000 kappaletta aina 1920-luvulta tähän hetkeen saakka. Mahtipontisesti, joskin pitkälti totuudenmukaisesti, Suomalaisen musiikin historiaksi -nimetty nettipalvelu on täysin integroitu Spotifyn kanssa, joten palvelun käyttö on melko helppoa ja nopeata, mikäli Spotifyn käyttö luonnistuu.
Itselleni Suomalaisen musiikin historia -palvelu on tuottanut suven edetessä valtaisan määrän viihdyttäviä musiikkihetkiä. Kappalemateriaalin joukkoon mahtuu koko suomalaisen musiikin kirjo, noloista aikalaishönöilyistä ja 1970- ja 80-luvun korneista käännösteksteistä (TJEU: Armi Aavikon Radiotähti!) tinkimättä. Itse olen edellämainittujen lisäksi löytänyt joukon lapsuudesta tuttuja nostalgiahetkiä ja nauttinut oikeasti vakuuttavien - myös kulttuuhistoriallisesti arvokkaiden - levyjen ja kappaleiden äärellä. Suomenkielisen vaihtoehtorockin historiasta on kaivettu esiin esimerkiksi Päät, jonka Bali-levy (1987) on nyt ensimmäistä kertaa kuultavissa digitaalisessa muodossa.
Yksi kuluvan kesän eniten kuuntelemistani levyistä on myös löytynyt Warnerin arkistojen uumenista. Pori Jazzin päätösesiintyjänä ensi sunnuntaina nähtävän Vesa-Matti Loirin aiemmin vain vinyylinä julkaistu Keikalla (1987) on nimittäin ollut voimasoitossa viimeisen kuukauden ajan. Reippaalla jazz-otteella etenevä livelevy on tarpeellinen muistutus Loirin neljännesvuosisadan takaisesta keikkakunnosta, jolloin mies pelottomasti otti haltuun niin herkän tunnelmoinnin, paatoksen kuin humoristisen kepeydenkin. Kuunnelkaapa vaikkapa tunnelmallinen Päivänsade ja menninkäinen ja verratkaa sitä täysin pitelemättömäksi sinkoilevaan Kohtalokkaaseen sambaan.
Komean livelevyn, ja toisaalta Porin konsertin odotuksen innostamana, päätin kuunnella Veskun albumituotannon kronologisessä järjestyksessä. Urakka osoittautui tietysti mittavaksi, sillä Loiri on julkaissut yli 30 albumia, joiden tyylikirjon analyyttiseen purkamiseen tarvittaisiin vähintäänkin etnomusikologin paperit. Loiri on näyttäytynyt viimeisen lähes puolen vuosisadan aikana aikana niin jazzin, popin, rockin, iskelmän, runonlausunnan, soulin, progen, äänikomiikan ja funkin osaajana. Miehen ura on ollut alusta alkaen kiehtovaa populaarin viihteen ja korkeakulttuurin piiristä ammentavan, kunnianhimoisen laulelmataiteen vuorottelua. Improvisatorista jazz-levyä 4+20 (1971) on hyvinkin voinut seurata levyllinen perinteikkäitä kansanlauluja (Vesku Suomesta, 1972) että humorististen laulujen epätasainen kokoelma (Veskunoita, 1973). Monipuolisen taiteilijan uran ensimmäisellä vuosikymmenellä levytetyn musiikin kirjo oli ehkä kaikkein villeimmillään, sillä parodisten tangojen (Love Recordsin suojissa tehdyt Lankon tanko ja Vie minut minne tahdot, 1968) oheen ilmestyi niin taiturimaista, psykedeelistä hippiprogeilua (esim. Coming Home Baby, 1971) kuin avantgardistinen pop-jazz-satukin (Matti "Rag" Paanasen kanssa levytetty Merirosvokapteeni Ynjevi Lavankopoksahdus, 1974).
"Vesku Suomesta ei missään tapauksessa ole pilalevy, vaikka huumori kukkiikin monesti varsin yllättävissä kohdissa. Päinvastoin kokonaisuus on suunniteltu mitä suurimmalla hartaudella ja ymmärryksellä. Suomalainen elämänmuoto on vangittu levylle musiikin vaatteissa. Itku ja nauru, kaipuu ja kiihko, yksinäisyys ja ihmisen ylistys on lomitettu saumattomaan sopusointuun. Paremmasta ei enää ole väliä" -Katso 52/1972
Lievästi sanottuna levottomien tyylivaihtelujen Loiri alkoi 1970-luvun lopulla vakavoitua, ehkä tarkoituksellisestikin, vastapainoksi elokuva-uran Turhapuro-komiikalle. Perttu Hietasen sävellyksistä syntyneet Eino Leino -tulkinnat ovat suurelle yleisölle kenties tutuinta Loiria. Leinon vakavat, usein synkkämietteiset runot saivat uuden elämän taitavan yhtyeen ja Loirin vahvan, sydänjuuria myöten ravistelevan tulkinnan kautta. Ensimmäistä Leino-levyä (Eino Leino, 1978) myytiin lähes 120 000 kappaletta ja se olikin Loirin läpimurto myös itseään korostaviin musiikkipiireihin. Vakavalla linjalla jatkoi Carl Michael Bellmanin lauluihin ja epistoloihin pohjannut Ennen viimeistä maljaa (1980), jolla Loirin tulkinta eteni yhä vahvemmin teatraaliseen ja dramaattiseen suuntaan.
Syvästi sisäistetyt Leino-tulkinnat jatkuivat 1980-luvulla kahden levytyksen verran, joista kumpikaan ei valitettavasti yltänyt esikoisen tasolle. Leino-tulkinnat ovat ehkä omalta osaltaan jättäneet varjoonsa lukuisia muita kirjailijoita/runoilijoita, joiden tekstejä Loiri on pitkän uransa varrella ottanut omakseen. Listan kiinnostavimpia nimiä saattavat hyvinkin olla paitsi Hermann Hesse (Lasihelmipeli, 1984) ja kotoinen Uuno Kailas (Perko-Pyysalo-poppoon kanssa tehty intohimoinen jazz-levy, 1995), myös Kahlil Gibran, jonka tekstejä Loiri tulkitsi vakuuttavasti, ilman suurinta paatosta, Olli Ahvenlahden kanssa tehdyllä Seitsemän kertaa -albumilla (1990). Runonlaulajan roolin ohella Loiri levytti Oskar Merikannon lauluja Esko
Linnavallin modernin sovituksin sekä jo aiemmin levyttämiään
kansanlauluja Jukka Jarvolan flyygelisovituksin (Täällä Pohjantähden
alla, 1983). Ahvenlahden kanssa syntyi myös levyllinen Reino Helismaata (Vesku Helismaasta, 1977) Hasse Wallin hoidellessa kitaristin tonttia.
Kaupallisinta Loiria edustavat 1980-luvun loput levytykset: mahtipontisiin synaviuluihin tukehtuva ja Vexi Salmen iskelmällisillä teksteillä marinoitu Unelmia (1989), peräti kahdesti julkaistu joululevy Sydämeni joulun teen (1988/1998) sekä ennen kaikkea Spede Shown Jean-Pierre Kuselana ja Tyynenä levytetyt huumorilevyt. Kuselan Naurava kulkuri (1986) ja Voi hyvä tavaton (1987) sekä Tyynen Pim peli pom (1988) vitsikimarat eivät ole pitkäsoittomitassa kestäneet aikaa, mutta Vexi Salmen johtamalle Flamingo-levy-yhtiölle huumorilevyjen julkaisu oli hyvää liiketoimintaa. Jo pelkästään Nauravaa kulkuria myytiin ilmestyessään ällistyttävät 92 000 kappaletta.
Vastapainon yksioikoiselle viihdyttämiselle Loiri löysi 1980-luvun lopulla Pori Jazzista, joka oli vuosikymmenen lopulla jopa niin lähellä taiteilijan sydäntä, että hän osti itselleen Pori Jazz Oy:n osakkeita. Lukuisista jazz-festivaaliesiintymisistä mieleenpainuvimpia koettiinkin 80- ja 90-lukujen taitteessa, jolloin Loiri sukelsi syvälle fuusiojazzin maailmaan levyttämällä Weather Reportia (Birdland kääntyi ironisesti Ukkolaksi) ja Chick Coreaa (Spain) suomeksi.
Loirin 1990-luvun levytyksistä komein on eittämättä yksi miehen uran ehjimmistä albumikokonaisuuksista, Peter Lerchen komein ja rohkein sovituksin palkitseva Vesa-Matti Loiri (1994). Osin jo aiemmin levytettyä materiaalia (esim. Väliaikainen, Laulu on ollut iloni ja työni) modernilla otteella retusoiva levy on minimalistinen ja näkemyksellinen kattaus Loirin ja Lerchen yhteistyötä parhaimmillaan. Teatraalista murheellisuutta kevennetään osuvasti huumorilla ja tarvittaessa Lerche heittäytyy myös progetiluttelun taituriksi. Onkin sääli, että taiteellisen, mutta yhä vapautuneesti hengittävän levytyksen jälkeen Loirin harteille vyörytettiin talousvaikeuksiin ajautuneen levy-yhtiön menestyspaineet. Vuonna 1995 ilmestynyt, vieraannuttava Kaksin on nimittäin Veskun musiikkiuran pahimpia pohjanoteerauksia, jonka ummehtunutta iskelmäsoundia ei ilman pahoinvointilääkkeitä kuuntele. Hyppy laskelmoidun iskelmän puolelle epäonnistui, sillä Flamingo-levy-yhtiön taru päättyi Katri Helenan, Arja Korisevan ja Anu Hälvän järkyttävien duettojen myötä.
Parin vuoden levytystauon jälkeen ja uuden levy-yhtiön (Warner Music) turvissa syntyi Peter Lerchen ja Maria Kalaniemen kanssa rouhea folkpohjainen Rurja (1997), jonka tiimoilta paljon kiertäneen yhtyeen komea sointi taltioitiin tyylikkäälle livelevylle Kirkkokonsertti (2000). Sitä seurannut ja yhden ajanjakson Loirin uralla päättänyt Eino Leino 4 - Päivän laskiessa (2001) on, jälleen kerran, Lerchen ja Loirin toimivan sielunyhteyden juhlaa. Raskastunnelmaisista balladeista lempeään kaihoon kurottava Leino-urakan päätöslevy on Loirin uran parhaimpia töitä. Sen vahvuus piilee myös monipuolisuudessa, josta pitää huolen erityisesti raskaan rockin puolelle kurkottavat, eeppiset Se kuitenkin liikkuu ja Trubaduurin laulu.
Viimeisen Leino-levytyksen jälkeen Loirin musiikillinen ura sai yhä keskeisemmän roolin miehen taiteilijuudessa. Elokuva- ja televisioroolien jäätyä taka-alalle on mies panostanut suurella sydämellä musiikkiin, levytyksiin ja kiertueisiin, joita on jatkunut yhä näihin päiviin saakka. Vuosina 2003-2004 ilmestyneet Ystävän laulut -levyt sisälsivät Loirin edesmenneen ystävän, Juha Vainion rakastettuja sanoituksia. Nuoren polven muusikoiden, Kalle Torniaisen ja Jesse Vainion sovituksissa luova hulluus, rento-otteinen kokeilevuus sekä ikivihreys löivät kaksin käsin kättä. Big band -soundilla svengaavien levyjen kaksijakoinen tunnelma lyö välillä kasvoille. Melankolia ja vahva kansallishenkinen kaiho ei kokonaismitassa tunnu pelaavan yhteen Vainiolta omaksutun, keski-ikäisen miehen hurtin huumorin kanssa. Parhaimmillaan Ystävän laulut toimivatkin yhden levyn mittaisena best of -koosteena.
Vuosina 2006-2008 ilmestyneen Lappi-trilogian myötä Vesa-Matti Loiri sai tehdä Johnny Cash -henkisen kunnianosoituksen suomalaiselle rock- ja pop-lyriikalle. Loiri äänitti trilogian levyt peräkkäisinä kesinä Ivalon rauhassa Hannu Pikkaraisen vastatessa sovituksista ja tuotannosta. Pohjoisen rujonkauniista askeesista vaikutteensa ottaneen trilogian avaus Ivalo (2006) osui maaliin sekä kaupallisesti (lähes 53 000 myytyä levyä) että taiteellisesti:
"Takavuosien tulkinnoissaan pateettisuuden rajamailla seikkaillut Loiri malttaa suurimmaksi osaksi pitää värisevän baritoninsa aisoissa. Täkäläiset rock- ja pop-klassikot loksahtavat uudella tavalla paikoilleen balladikäsittelyssä. Ivalosta huokuu tietynlainen pysähtyneisyys, joka rauhoittaa mutta jonka
tilalle alkaa levyn lopulla kaivata pikkuisen variaatioita. Kaikesta huolimatta Ivalo on munakas veto, joka ansaitsee
hatunnoston. Nykyään kun liian harvoin kuulee ajatuksella ja pieteetillä
tehtyjä levyjä, haluaa Loirin porukallekin antaa pari kyseenalaista
kohtaa anteeksi."
- Jaan Wessman (Soundi 11/2006)
Vaikka syksyllä 2007 ilmestynyt Inari löysi tiensä vielä useampaan kotiin (lähes 57 000 myytyä levyä) alkoi kyllästyneitä soraääniäkin jo ilmaantua. Soundin Pertti Ojala totesi (11/2007) muutamien laulujen (Dave Lindholmin Minun nimeni on nimessun ja CMX:n Ruoste) olevan "niin tiukasti tekijäinsä persooniin sidottuja, että Loirin versiot ovat väistämättä teennäisiä". Ojalan mielestä albumi jähmettyy kohteliaan kulturelliksi kahvipöytämusiikiksi.
Inari onkin kappalevalintojen suhteen edeltäjäänsä problemaattisempi. Onnistuneimmasta päästä on Kauko Röyhkän pahaenteinen Talo meren rannalla, jonka sovitukseen Pikkarainen on saanut vaanivan, ellei jopa pelottavan tunnelman. Vahva versiointi on myös Tuomari Nurmion tuotannosta lainattu Kurjuuden kuningas, jonka tekstikohta "Sä olet baarin kaljalasi, janoisin huulin hiottu, muslimien musta kivi, niin sileäksi suudeltu" kuulostaa Loirin tulkitessa puistattavan todelliselta. Hänen kaihonsa on ymmärtävässä toteavuudessaan vangitsevaa. Toisaalla sitten taas Yhtenä iltana -kappaleella Loiri jää Hectorin tunteellisesta intensiteetistä yllättäen parin korttelun päähän.
Sarjan kolmannella osalla, Kasarilla (2008), etäännyttiin jo alkuperäisidean väkevyydestä ja merkityksellisyydestä. Levy pyrki olemaan veijarimaisempi ja kepeämpi, mutta ontui jälleen biisivalinnoissa, kuten Soundin Petri Silaskin arviossaan (11/2008) huomautti: "Miksi naiset aina rakastuvat
renttuihin -luennan nolo puheosuus osoittaa, että tarkoitus on ollut
olla itseironinen, mutta jos ajatus liitää Jean-Pierre Kuselan pikemmin
kuin Eino Leinon suuntaan, ei tee mieli alkaa vetää lippua salkoon."
Aikalaisarvioissa oli kuitenkin myös vastakkaisia mietteitä. Teppo Kulmalalle (Savon Sanomat, 8.11.2008) nimenomaan Kasari toi muistumia Eino Leino -tulkinnoista. "Tunteen ja sanomisen vimma on tosin hauraampi, järkähteleekin toisin, mutta on yhtä tulessa. Lapin trilogian kolmas osa Kasari on surussa intensiivinen kuin rippi ja samalla irrotteleva ja välitön kuin kulkijan mieli. Levyllä runoillaan katoavuudesta ja kuolemasta, mutta siitä säteilevät Veskulle ominaiset voiman ja herkän vivahteet, lämpö, itseironian roso, huumorin läpitunkeva läsnäolo".
Ristiriitaisista kritiikeistä huolimatta Loirin Lappi-trilogian merkittävin ansio oli siinä, että alakulosta voimansa ammentavien, rock-henkisten nuotiolaulujen myötä Loiri nosti itsensä uudelleen rock-väen arvostukseen ja suosioon. Esiintymiset Provinssirockissa (2009) ja Ruisrockissa (2010) lisäsivät ennestään vahvaa karriääriä.
Loirin tuoreimmat albumit, rehevä ja henkilökohtainen Hyvää puuta (2009) ja jazzahtavampi Skarabee (2010) ovat jatkaneet hyvää, luovaa musiikillista kautta. Hyvää puuta -levyllä Loiri tulkitsi "karhunkäpälän voimalla ja perhosenlennon herkkyydellä" (Teppo Kulmala) mm. Jarkko Martikaisen, Paula Vesalan ja Tuure Kilpeläisen varta vasten Loirille räätälöityä tekstejä. Musiikillisesti Hyvää puuta kurkotti americanan suuntaan countrymausteisine instrumentteineen, mutta yhtä kaikki mukana oli niin valssia (Vilukukka) kuin saluunarockia (Sadan miehen leukaluut). Desibeli.net -verkkolehden Heikki Väliniemi tiivisti (24.10.2009) kuulijoiden yhteiset tunnot: "Vesa-Matti Loiri ei ole Suomen Johnny Cash. Hän on paljon
enemmän. Loistava majakka parhaasta päästä."
Skarabee on kokonaisuudessaan kuitenkin edeltäjäänsä kiinnostavampi ja monipuolisempi. Tommi Vikstenin tuottamalla levyllä keskiössä on jazz-henkinen bändi, jonka soittajista löytyy mm. nuoren polven taituri Tuomo Prättälä. Tunnelmaltaan rönsyilevällä levyllä Loiri heittäytyy hetkittäin varsin improvisatoriseksi (Aivan pilvee, Aina tulee jotain), mutta toisaalta kipunoi entistä henkilökohtaisemmin synkeillä balladeilla, joiden sävellyksissä on kiehtovasti ennalta-arvaamattomuutta.
"Laadukkaasta jäljestä voi kiittää mm. Paula Vesalaa, jonka seurassa Loiri (65 v.) nuortuu lähes sukupolven verran. Arvokkaalle vanhentumiselle tilaa antavat Olavi Uusivirta ja Kerkko Koskinen. Houkuttelevimmillaan Skarabee on lainatessaan tyylikeinoja amerikkalaisesta - etenkin sen groovaavimmasta musiikkiperinteestä." -Aapo Siippainen (Savon Sanomat, 23.10.2010)
Syksyisiä konserttikiertueita Loiri on jatkanut heittelevästä terveydestään huolimatta. Perinteisten joulukonserttien lisäksi viime syksynä koettiin miehen 50-vuotistaiteilijajuhlakonsertti, jossa Loirin taustalla vuorotteli peräti kaksi hyvin erilaista kokoonpanoa: "Lenni-Kalle Taipaleen ja rumpali Kalle Torniaisen luotsaama iso
jazzbändi veti jazzit, uudemmat kotimaiset popit ja Loirin ikivihreät,
Peter Lerchen trio puolestaan vaikeammat tai ainakin herkemmät
taidemusiikit. Loiri oli molempien kanssa kuin kala vedessä, ehkä jopa
luontevampi päästessään Lerchen ainutlaatuisen kitaran säestämänä
vetämään lähes avantgardistisia vokaalisuorituksia Leinon runoihin." -
Otto Talvio (Helsingin Sanomat, 29.9.2012).
Tulevan sunnuntain Porin konserttia on syytä odottaa suurella innolla, sillä Vesa-Matti Loiri & Loiri All Stars -kokoonpanoon kuuluvat Loirin viimeisen vuosikymmenen ratkaisevat yhteistyökumppanit: Lenni-Kalle Taipale ja Kalle Torniainen höystettynä mm. Mikko Kososen kitaroinnilla, Jukka Eskolan ja Tero Lindbergin trumpeteilla sekä Abdissa Assefan lyömäsoittimilla. Uutta musiikkiakin on loppuvuodesta luvassa - tällä kertaa Kaihon karavaanin kyyditsemänä.
"Me laulamme kehdosta hautahan.
Kuink' kauvan, tiedä me emme.
Paras aina ois sointunsa sommittaa
kuin oisi se viimeisemme.
Runon hyvän jos mistä sen katkaisee,
niin runo on sentään runo -
näin ystävä aina sa yhdeks puuks
ne sielusi säikeet puno!"
- Eino Leino: Laulajan laulu (1878)
2 kommenttia:
Detsku: Kulmala on Keskisuomalaisen toimittaja, mutta juttuvaihdon takia herran artikkeleita julkaistaan myös muissa lehdissä.
Kiitos kommentistasi. Muokkasin lähdetietoa selkeämpään muotoon, jotta ei vaikuta siltä, että Kulmala olisi nimenomaan (tai ainoastaan) Savon Sanomien toimittaja.
Lähetä kommentti