Tarjolla tänään! Jukka Virtanen 80 v.

Suomalaisen kulttuuri- ja viihde-elämän moniottelija Jukka Virtanen (25.7.1933-) täyttää tänään kunniakkaasti pyöreitä. Virtasen tapahtumarikkaan elämän tiimalasiin on kertynyt santaa peräti 80 vuoden varrelta.

Jukka Jalmari Virtanen syntyi Jämsänkoskella Keski-Suomessa, Hilja Maria Hakosen ja Eino Jalmari Virtasen perheeseen. Isän työskennellessä voimalaitoksessa, varttui nuoresta Jukastakin innokas voimalaitoksenhoitaja isänsä apumieheksi. Sota-ajan niukkuudessa Virtasen perhe sai päivittäisen ravintonsa metsän ja järven antimista, mutta yrityksestä huolimatta ei nuoresta Jukasta kasvanut riistamiestä. Aika kului jo varhain kirjojen ja laulujen parissa, jotka innostivat nuorukaista kirjoittamaan omia tarinoita. Jämsänkosken paperitehtaan yhteisöä ja kylänmiehiä kuunnellessa Virtanen oppi suomalaisten sananlaskujen ja murteiden äärelle.

Keski-Suomesta nuoren miehen elämä siirtyi Helsinkiin 1950-luvulla, suomen kielen yliopisto-opintojen alkaessa. Opiskeluaikana Virtanen otti ensimmäiset askeleensa viihteen maailmaan toimiessaan fuksiaisten ja osakuntajuhlien seremonia- ja ohjelmamestarina. Osakuntajuhlien pyörteissä Virtanen tutustui myös kuopiolaislähtöiseen, savolaisen osakunnan Pertti "Spede" Pasaseen, jonka ideoita ja otetta viihdyttämiseen hän ihaili. Virtasen ja Pasasen välille syntyi nopeasti elinikäinen ystävyyssuhde, josta irtosi nopeasti myös ammatillista iloa, kun Virtanen värväsi Speden esiintymään ohjaamiinsa humoristisiin mainoksiin.

Elokuva-alalle Virtanen tuli legendaarisen Erik Blombergin Allotria filmin kautta. Virtanen toimi Blombergin mainoselokuvia ja lyhytdokumentteja tuottavassa yhtiössä valomiehenä, äänittäjänä apulaisena, järjestäjänä ja myöhemmin apulaisohjaajana sekä käsikirjoittajana. Filmileikkauksen saloihin Virtanen tutustui Ossi Skurnikin, alansa arvostetun taiturin oppilaana. Allotriassa työskennellessään Virtanen ystävystyi myös Aarre Eloon ja Matti Kuuslaan, joiden kanssa hän myöhemmin muodosti television maineikkaan VEK-viihderyhmän (1962-66).

1950- ja 60-lukujen taitteessa Virtanen siirtyi "produsenttikurssien" kautta Yleisradioon, josta hän löysi toimeentulon ensin uutistoimittajana ja myöhemmin viihteen parista. Televisioviihteen saralta Virtasen merkittävimpiä saavutuksia on VEK-ryhmän viihdeohjelma Lumilinna (1965), joka historiallisesti palkittiin Montreaux'n Kultaisella Ruusulla ja lehdistöpalkinnolla ensimmäisenä suomalaisena televisio-ohjelmana. Ripeänä käsikirjoittajana pidetty Virtanen kirjoitti myös Kankkulan kaivolla -radiohupailua  (1958-70) 1960-luvun alussa.

Yhteistyö suomalaisen viihteen jättiläisen Spede Pasasen kanssa oli alkanut jo 50-luvun osakuntajuhlien myötä, mutta muuttui yhä aktiivisemmaksi 1960-luvun puolivälissä Speden saluuna -televisiosarjan (1965) myötä, jonka ideointitiimiin Virtanen kuului. Luova kausi Pasasen tallissa oli lyhyt, mutta tuottoisa. Parin vuoden sisällä Virtanen ohjasi kolme kokoillan elokuvaa, joista kaksi itsenäisesti kreditoituna ohjaajana. Debyyttiohjaus Millipilleri (1966) valmistui Speden ja Ere Kokkosen kanssa, jonka kolmikko myös käsikirjoitti yhdessä. Kepeä hupailu kertoo roopesetämäisen rikkaan setänsä (Hannes Häyrinen) perintöä odottelevasta Tarmo Saaresta (Pasanen), joka päättää ryhtyä elokuvatuottajaksi.

Seuraavana vuonna valmistunut hyperaktiivinen farssi Pähkähullu Suomi (1967) on suomalaisen elokuvakomiikan kärkiteoksia, itsenäisyyden 50-vuotisjuhlavuoden innoittama kulttielokuva. Elokuvantekemisen ympärillä pyörivä komedia on jäänyt mieliin rohkean reikäpäisistä sketseistään, anakronistisesta parodiasta, Juho Gartzin nokkelasta leikkauksesta sekä "herra keskivertosuomalaisen" (Leo Jokela) puheenvuoroista, jotka keskeyttävät kerrontaa estottomasti. Idearikkaan Pähkähullun Suomen jälkeen valmistui historiallinen Robin Hood -mukaelma Noin 7 veljestä (1968), jossa parodia sai pastissinomaisia piirteitä.

Virtasen osalta Spede-tuotannot saivat jäädä 1960-luvun päättyessä. Vielä Näköradiomiehen ihmeellisissä siekailuissa (1969) Virtanen oli käsikirjoittajana ja sivuosaesittäjänä mukana, mutta 1970- ja 80-luvuille tultaessa rooliksi jäi lähinnä ajoittaiset, mutta usein sitäkin herkullisemmat cameo-roolit. Epätasaisena, mutta mainettaan parempana jälkikirjoituksena voi pitää Virtasen yllättävää paluuta ohjaajaksi 1980-luvun lopulla, kun hän Speden yllyttämänä toimi Fakta homma -televisiosarjan (1986-87, 1996-98) pohjalta tehdyn juhannushönöilyn (1987) "tirehtöörinä".

Kaiketi Virtasen paras elokuvaesiintyminen ei kuitenkaan osunut tälle hänen omimmalle saralleen, vaan on luontevasti ja jopa lämmöllä tehty mainosmiehen rooli Jörn Donnerin elokuvassa Mustaa valkoisella (1968). Sympaattinen sivuosapyörähdys löytyy myös Mika Kaurismäen tuoreesta road moviesta Tie pohjoiseen (2012), jossa Virtanen nähtiin Samuli Edelmannin ja Vesa-Matti Loirin kyyditsemänä Rintapanttilan setänä.

Virtasen mittavalle uralle mahtuu myös teatteriohjauksia (hän oli perustamassa Uutta Iloista Teatteria vuonna 1978), käännöksiä (mm. Elton Johnin laulu Country Comfort, joka kääntyi Maalaismaisemaksi), runoja sekä runsain mitoin huumorilla leikitteleviä alkuperäissanoituksia (mm. Dannyn Seitsemän kertaa seitsemän, Simo Salmisen Pornolaulu).

Allekirjoittaneen sukupolvelle Virtanen muistuu ensisijaisesti mieleen Mainostelevision/MTV3:n Levyraadin omaperäisenä isäntänä, jona Virtanen viihtyi lähes parinkymmenen vuoden ajan. Levyraadin vetäjänä Virtanen seurasi Jaakko Jahnukaista (1961-80) sekä lyhytaikaiseksi vetäjäksi jäänyttä Vesa Nuotiota (1980). 1990-luvulla Virtanen suomensi tanskalaisen The Julekalender -joulukalenteriohjelman (1991), josta syntyi omaperäinen, paljon muisteltu The Joulukalenteri (1997), Virtasen ohjaama ja käsikirjoittama parodinen vaihtoehtojoulukalenteri. Absurdia huumoria, jännitystä ja laulunumeroita yhdistelleessä televisiosarjassa Virtanen myös näytteli tonttu-Iki-iäkkään roolin ja toimi kertojaäänenä. Monelle 1970- ja 80-luvuilla lapsuutensa viettäneelle Virtasen ääni tuo mieleen muistoja myös Rosvo-Rudolf -animaatiosarjasta (1971-83), jossa Virtanen esiintyi sarjan nimikkohahmona ja tarinoiden kertojana. Yleisradion Runoraadin (2002-) vakiojäsenenä Virtanen on näyttäytynyt jo vuosikymmenen verran. Paikka runoraatilaisena on sopinut suomen kielen nokkelalle käyttäjälle hyvin.

Vuosikymmenten varrella on kunniamerkkejä ja kulttuuripalkintojakin sadellut. Vuonna 1997 taiteilijaeläkkeen saanut Virtanen on palkittu mm. Musiikki & Media -palkinnolla suomalaisen populaarimusiikin hyväksi tehdystä elämäntyöstä (2001), viihteen Erikois-Venlalla (2002), arvostetulla Juha Vainio -palkinnolla (2008) sekä Kultaisella Venlalla elämäntyöstä (2012).

"Viihteentekijän velvollisuus on repiä rajoja, nimenomaan hyvän maun rajoja. Ylilyönneillä voi havahduttaa. Ilmaisussa on usein kunnon kaaos parempi kuin täydellisyys" (HS / 25.7.1983)