Tom Savini - mies, joka teki monipuolisuudesta tavaramerkin

Thomas Vincent "Tom" Savini (s. 1946-) taitaa olla suurelle yleisölle täysin tuntematon nimi, mutta kauhu- ja eksploitaatioelokuvan ystävälle Savini on ikoninen hahmo. Maskeeraus- ja erikoistehosteguruna parhaiten tunnettu Savini on tehnyt pitkällä elokuva-urallaan töitä myös stuntmanina, sivuosanäyttelijänä sekä peräti ohjaajanakin.

Pittsburghissa syntynyt Savini löysi jo alaluokilla kauhuelokuvien maailman Lon Chaney Sr.:n tähdittämän Tuhatkasvoisen miehen (Man of a Thousand Faces, 1957) myötä. Kauhun attraktio kiehtoi esipuberteetti-ikäistä poikaa ehkä siksikin, että hän kävi koulunsa tiukkamaineisessa katolisessa koulussa. Jo varhain Savini kiinnostui erikoistehosteiden väsäämisestä kotikonstein. Hurjien maskeerausten ja muiden diy-asenteella varustettujen kauhuluomusten tehokkuutta Savini testasi ei-niin-herkkähipiäisillä ystävillään.

Miehen myöhempiin gore-luomuksiin vaikutti vahvasti se, mitä hän koki palvellessaan Vietnamin sodassa taistelujoukkojen valokuvaajana ja filmien kehittäjänä. Vaikka Savini yrittikin kameran takana suhtautua sodan julmuuksiin journalistisen toteavasti, tulivat nihilistiset näyt silpoutuneista ruumiista väkisinkin uniin. Tämän ahdistuneisuuden hän käänsi hyödyksi maskeeraustaiteessaan.

Savinin läpimurto tapahtui 1970-luvun loppupuolella George A. Romeron kauhuelokuvan folklorea laajentaneiden elokuvien Martin (1976) ja Dawn of the Dead (1978) myötä. Martin oli modernin vampyyrielokuvan edelläkävijä, jossa Romero vapautti kauhuelokuvan alagenren useista vampirismin kliseistä. Tunnelmallinen elokuva ei menestynyt toivotulla tavalla, mutta Savinin panos elokuvan taiteelliselle onnistumiselle oli vahva. Dawn of the Deadissa Savini loi käytännössä modernin zombiekuvaston. Viehättävän yhteiskuntakriittisessä kulttielokuvassa ohjaaja Romero suorastaan herkuttelee Savinin pikkutarkoilla meikeillä ja äärimmäisen taitavasti toteutetuilla erikoistehosteilla. Goren kummisedäksi tituleerattu mestari onnistui saamaan luomuksensa näyttämään yhtä aikaa sekä aidoilta että turvallisen elokuvamaisilta. Päällimmäinen vaikutelma on inhon sijasta silkka tyrmistynyt ihailu miehen taitoa kohtaan. Maskeeraustaiteensa ohessa Savini nähtiin myös elokuvan pahamaineisen prätkäjengin nilkkimäisenä Bladesina. Rooli, jonka Savini toisinti Robert Rodriguezin liioittelevassa kauhufantasiassa Hämärästä aamunkoittoon (From Dusk Till Dawn, 1995).

Dawn of the Deadin myötä Savinin työnäytteet tulivat tutuksi pienen ja keskisuuren budjetin amerikkalaisissa kauhurainoissa kuten Nukkemurhaaja (Maniac, 1980), Muukalaisen silmät (Eyes of A Stranger, 1980), Koston liekit (The Burning, 1981) sekä Armoton yö (Alone in the Dark, 1982). Jason Voorhees -psykopaatin esitelleissä Friday the 13th -elokuvissa Savini pääsi leikittelemään groteskeilla splatter- ja gore-efekteillä. Sarjan neljännestä osasta (Friday the 13th - The Final Chapter, 1984) oli nimensä mukaisesti tarkoitus olla slasher-saagan päätösosa ja siinä yritettiin Savinin efektejä myöten saada kehä sulkeutumaan komeasti. Toisin kuitenkin kävi, ja jo seuraavana vuonna lippuluukkutäkynä nähtiin Friday the 13th, Part V- A New Beginning (1985, suomeksi Perjantai 13. päivä, osa 5 - uusi alku), jonka jälkeen Jasonin verikekkerit alkoivat saada yhä absurdimpia käänteitä.

Tietoisena useiden työnantajiensa taidottomuudesta Savini alkoi vaatia sopimuksiinsa oikeuden ohjata itse kaikki kohtaukset, joissa hän työnsä on keskeisesti esillä. Parhaimmillaan hän yhdistikin luomuksissaan taiteiden tuntemustaan (kuvanveistoa, piirustusta, valokuvausta) sekä anatomiaa - ja poiketen useista kollegoistaan, Savinin metodeihin kuuluivat aidot sisäelimet ja teurasliha. Metodin varjopuoli näyttäytyi Romeron Day of the Deadin (1985) kuvauksissa, jossa joulutauon aikana  lähes 200 kiloa sisäelimiä mätäni tehosteryhmän varastoon.

Savinin ja Romeron yhteistyön hedelminä syntyivät 1980-luvun mittaan myös erillisistä tarinoista koostuva kauhusarjakuvatribuutti Creepshow - yöjuttu (Creepshow, 1982), klaustrofobinen trilleri Vihan lähettiläs (Monkey Shines, 1988) sekä Dario Argenton ja Romeron kollaboraationa valmistunut kauhuantologia Pahan silmät (Due occhi diabolici/Two Evil Eyes, 1990).

The Texas Chainsaw Massacrella elokuvahistorian lehdille itsensä kirjoittaneen Tobe Hooperin kanssa
Savini työskenteli moottisahakannibalismin toisessa, edeltäjäänsä roimasti humoristisemmassa osassa The Texas Chainsaw Massacre 2 (1986). Vakavuutta välttelevä  ja asenteeltaan ironisen irrotteleva jatko sai ilmestyessään erittäin nihkeän vastaanoton, mutta on vuosien saatossa muodostunut ajattoman mustan huumorin lähteeksi. Splatterin sulttaanin taitavat erikoistehosteetkin tukevat elokuvan koomista sävyä.

Savinin omista ohjaustöistä suurisuuntaisin on ollut Romeron tuottama ja uudelleen käsikirjoittama kauhuklassikon väritulkinta Night of the Living Dead (1990). Savinin versiota Elävien kuolleiden yöstä ei tunnuta muistelevan lämmöllä. Ja totta onkin, että sen komiikka nojaa pitkälti kömpelyyteen. Suurin ero alkuperäiseen elokuvaan on siinä, että katatoninen Barbara (tällä kertaa Patricia Tallman) on muuttunut ajan henkeen sopivammin aggressiiviseksi taistelijaksi ja loppuratkaisussa etsitään uusia käänteitä. Taloudellinen epäonnistuminen merkitsi Savinin uralle etsikkoaikaa. Leimautuminen kovan luokan kauhuekspertiksi oli sulkenut tien varsinaisiin Hollywood-tuotantoihin jo aiemmin.

1990-luvun loppupuoli toikin muutoksen Savinin uralle. Miehen saavutuksia palvovien elokuvaentusiastien Quentin Tarantinon ja Robert Rodriquezin noustua ohjaajien valtaistuimelle, on Savinia nähty paljon sivuosa- ja cameonäyttelijänä. 2000-luvulla korkean profiilin roolisuoritukset on nähty Rodriguezin grindhouse-räiskinnöissä Planet Terror (2007) ja Machete (2010) sekä Tarantinon peräti Oscar-palkitussa väkivaltawesternissä Django Unchained (2012). Näille lempeämmän vastapainon antaa yllättävä sivuosarooli Stephen Chboskyn hienossa kasvukuvauksessa Elämäni seinäruusuna (The Perks of Being a Wallflower, 2012).

Nykyään 67-vuotias Savini on keskittynyt satunnaisten roolisuoritustensa ohella opetustyöhön Monessenin Douglas Education Centerin erikoistehostemaskeerauksen koulutusohjelmassa. Varsinaiset maskeerauskeikat ovat jääneet viime vuosina lähes kokonaan. Näinä CGI:n (Computer-generated imagery) laiskanpulskeina päivinä voikin näennäisesti unohtaa millaisen käsityöammatin guru Tom Savini oli vuosikymmeniä sitten. Dick Smithin jalanjäljissä oman alansa löytäneen Savinin merkitys haastavan elokuvamaskeerauksen ja kauhutehosteiden kehittymiseen on ollut kiistaton. Hän on toiminut tärkeänä innoittajana elokuvantekijöille jo sukupolvien ajan.

Lähteet:
Hänninen, Harto; Latvanen, Marko (1996, 2. painos): Verikekkerit: kauhun käsikirja. Otava, Helsinki.
IMDB / Tom Savini. http://www.imdb.com/name/nm0767741/ (11.8.2013)
Wikipedia / Tom Savini. http://en.wikipedia.org/wiki/Tom_Savini (11.8.2013)