Oulussa puitteet olivat kiitettävästi kunnossa ja yhteistyö Finnkinon kanssa näytti ainakin päällepäin toimivan moitteetta. Elokuvateatterimonopolillaan hallitsevan yhtiön Plaza-elokuvateatteri toimi siistinä ja selkeänä festivaalipaikkana suurelle joukolle audiovisuaalisen alan ammattilaisia. Filmkontakt Nordin työ pohjoismaisen lyhyt- ja dokumenttielokuvan
puolesta on perustavanlaatuisesti arvokasta työtä marginaalin jäävän
elokuvan puolesta. Festivaalilla onkin vankka kansainvälinen tuki ja maine, vaikka Suomessa tunnettavuus onkin valitettavan olematon. Ikävä kyllä tulevaisuus ei tule näyttämään suomalaisen näkyvyyden kannalta yhtään sen paremmalta, sillä on todennäköistä, että Malmö tulee ensi vuodesta alkaen toimimaan festivaalin pitopaikkana pysyvästi.Viime vuosina olen keskittynyt muiden töideni ohella Nordisk Panoraman tarjonnassa nimenomaan lyhytelokuvaohjelmiston katsastamiseen, mutta tänä vuonna tein poikkeuksen. Keskityin paitsi kiinnostavien pitkien dokumentaarien katseluun, myös tuoreisiin pohjoismaisiin fiktioelokuviin. Toki näin myös pari sarjaa lyhytelokuvia, mutta tänä vuonna yksikään ennaltanäkemätön lyhäri ei toden teolla vienyt mukanaan. Stian Kristiansenin palkittu Videoboy (Videogutten, 2011) kiehtoi allekirjoittaneelle kovin samaistuttavan alkulähtökohtansa tähden, mutta sekin hukkasi parhaimman teränsä liialliseen kestoon.
Festivaalin avajaiselokuvana nähtiin Jørn Nyseth Ranumin ja Inge Weggen ihastuttavan mieltä ylentävä, elämän toiveikkuuden ylistys North of the Sun (Nordfor sola, 2011). Kolmen vartin mittainen seurantadokumentti esittelee ohjaajaystävykset, jotka päättävät viettää talven eristyksissä asumattomalla saarella, arktisessa pohjois-Norjassa. Varsinainen selviytymistarina avautuu kuitenkin siitä, että kumppanuksilla on mukanaan vain vaatteet ja lainelaudat sekä tehtävänä siivota rantakaistaa mereltä kantautuvista jätteistä.
Ruotsalaisen dokumenttielokuvan taso on tiedetty korkeaksi, mutta tuntuu siltä, että Malik Bendjelloulin rokumentaarin Searching for Sugar Man (2012) jälkeen rima on nostettu yhä korkeammalle. Bendjelloulin elokuva kertoo uskomattoman tarinan yhdysvaltalaisesta lauluntekijästä Sixto Rodriguezista, joka 1970-luvun alussa julkaisi pari levyllistä ajalle tyypillistä, kevyesti mollisävytteistä karheaa singer/songwriter-folkia. Levyt eivät löytäneet yleisöä Yhdysvalloista, mutta kaikessa hiljaisuudessa Rodriguezin musiikki valloitti miljoonien ihmisten sydämet apartheidin kahtia jakamassa Etelä-Afrikassa. Suosio ei kuitenkaan tavoittanut muusikosta perusduunariksi siirtynyttä Rodriguezia, jonka oletettiin kuolleen mitä villeimpien urbaanilegendojen mukaan.Taianomainen Searching for Sugar Man herättää Rodriguezin loisteliaan ajattoman musiikin uudelleen henkiin ja tuo hyväkuntoisen Detroitin katurunoilijan suuren yleisön tietoisuuteen. Koskettava, komein animaatio-osuuksin täydennetty musiikkidokumentti on elokuvallinen täysosuma. Ohjaaja Bendjelloul muistuttaa katsojaa siitä, että todellisuus on usein fiktiota ihmeellisempää.
Sugar Manin ohella festivaalin vaikuttavimmaksi elokuvaksi nousi Mika Ronkaisen suurenmoinen Laulu koti-ikävästä (2012), joka käsittelee toisen polven ruotsinsuomalaisten siirtolaisten ulkopuolisuutta ja kotiseutukaipuuta. Aiemmilla dokumenteillaan (mm. Huutajat - Screaming Men (2003) ja Freetime Machos (2009)) runsaasti kansainvälistä huomiota saaneen ohjaajan uutukainen on syvästi koskettava, mutta myös hauska musiikillinen road-movie isän ja pojan matkasta siihen mahdolliseen toiseen elämään, joka heillä olisi voinut olla. Laadukkailla musiikkiesityksillä rytmitetty dokumentti on Ronkaisen tähänastisen uran tärkein elokuva. Se on vahvasti tunteisiin vetoava, mutta ilman laskelmoivaa sentimentaalisuutta. Toivon hartaasti, että dokumentti löytää tiensä valkokangaslevitykseen, sillä on todella suuri tappio elokuvakulttuurille, mikäli tällainen mestariteos ei tule laajalti nähtäville.Yksi Nordisk Panoraman kutsuvieraista oli islantilainen Rúnar Rúnarsson, joka viime vuonna debytoi pitkän elokuvan ohjaajana palkitulla draamalla Volcano (Eldfjall, 2011). Lyhytelokuvillaan The Last Farm (Síðasti bærinn, 2003), 2 Birds (Smáfuglar, 2008) ja Anna (2009) läpimurtonsa tehneen ohjaajan draaman taju nojaa pitkälti empatiaan ja henkilöhahmojen arjen seuraamiseen. Hetkittäin jopa inhorealistiseksi muuttuva Volcano on epätavallinen rakkaustarina siitä, miten menneisyyden kanssa on tehtävä sovinto, jotta voi kohdata tulevan.
Rúnarsson oli kutsunut keskustelukumppanikseen tanskalaisohjaaja Mads Matthiesenin, jonka tuotannosta esitettiin parhaan ohjaajan palkinnon Sundancessa voittanut lämminhenkinen tragikomedia Teddy Bear (10 timer til paradis, 2012). Omaleimaisella tunnelmalla viehättänyt laatuelokuva täydensi Nordisk Panoraman tarjontaa mainiosti, mutta valitettavasti ohjaaja Matthiesenilta jäi Oulun keikka tekemättä sairastumisen vuoksi.
Mikäli Nordisk Panorama nähtiin Oulussa viimeistä kertaa, on aika kiitoksen ja kumarruksen. Näkemiin - kuulemiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti