Näillä mennään - elokuvaihmiset kertovat

Suomenkielisessä elokuvakirjallisuudessa on lyhyellä aikavälillä muisteltu alan tekijöitä kameran edestä ja takaa. Syksyllä ilmestynyt Konnia ja huligaaneja kokosi ansiokkaasti muistoja studiokauden jälkimainingeista alkaen ja jo aiemmin Kari Uusitalo kävi läpi härmäläisen elokuvateollisuuden kultakauden kaskut ja kommellukset hilpeässä teoksessaan Haiseeko täällä valkokangas? (2005).

Nyt seuraan liittyy monipuolisena elokuvaduunarina tunnettu Klaus Hedström toimittamallaan kaskukokoelmalla Näillä mennään - elokuvaihmiset kertovat. Hedström on toiminut monipuolisesti elokuva-alan eri tehtävissä yli parikymmentä vuotta, mutta hänen spesialiteetikseen on vuosien varrella muodostunut erikoistehosteosaaminen. Hedströmin tehostejälkeä on nähty esimerkiksi Antti-Jussi Annilan kunnianhimoisessa Kalevala-mukaelmassa Jadesoturi (2006) ja Olli Saarelan räikeän Stieg Larsson -vaikutteisessa Harjunpää-filmatisoinnissa Harjunpää ja pahan pappi (2010).

Näillä mennään -kokoelmaan on kerätty yli 50 kotimaisen elokuvan ja television ammattilaisen muistoja ja ajatuksia. Tyylillisesti tarinat vaihtelevat surkuhupaisista traumaattisiin ja koskettavista ratkiriemukkaisiin. Pääpaino pysyy kuitenkin itseironisissa oivalluksissa siitä, millaisissa olosuhteissa kotimaista elokuvaa ja televisiota usein tehdään.

Kirja on jaettu kuuteen eri osioon, joista jokaisen alkuun on kynäilty esipuhemainen tekijäsitaatti. Loppuliitteenä on mukana mainio alan sanasto, josta löytyy iloa niin keltanokalle kuin jo varttuneemmallekin filmivillelle. Teoksen onnistuneesta kansigrafiikasta vastaa kuvittaja Timo Mänttäri, jonka mainio Kinovisa (2006) on kulunut allekirjoittaneen junailemissa illanistujaisissa lähes käyttökelvottomaksi.

Ajallisesti tarinat sijoittuvat pitkälti 1990-luvulle tai 2000-luvun alkuun. Vanhin muisto on 1980-luvun alusta, Mika Kaurismäen Arvottomien (1982) kuvauksista. Usein toistuvia ohjaajanimiä ovat Aku Louhimies, Lauri Törhönen ja Auli Mantila sekä vähemmän mairittelevassa valossa Tero Jartti ja Jari Halonen, joiden tuotannoissa kuvausryhmät ovat olleet toistuvasti kovilla. Erityisen monta kertaa esillä on Jartin kansalaissotadraama Aapo (1994), jonka vaativista tuotanto-olosuhteista laman kurimuksessa riittää tarinoita. Televisiotuotannoista esillä ovat mm. Venla-palkitut Firma (2005) ja Hopeanuolet (2007).

Hersyvimmät jutut löytyvät kirjan alkupuolelta. Velmuimmista tarinoista selviää esimerkiksi miksi Pussikaljaelokuvan (2011) ohjannut Ville Jankeri päätyi talikko kourassa etsimään tyttöystävänsä master-nauhoja Ämmässuon kaatopaikalle, kuinka lemmikkikani joutui rusakon rooliin tai miten Pelon maantieteen (2000) kuvauksissa ruumiit alkoivat sulaa. On hienoa, että tarinoita ovat kirjoittaneet pääasiassa pitkän linjan elokuvatyöläiset: järjestäjät, apulaisohjaajat, autonkuljettajat, ääni- ja lavastusassarit yms., jotka eivät välttämättä ole parrasvaloista tuttuja nimiä.

Loppua kohti tarinoihin tulee mukaan tunteikkuutta ja haikeutta. Yhteiset kuvausmuistot muodostuvat kiitollisuudeksi ammatinvalintaa kohtaan. Ristiriitaisiakin tuotantovaiheita jäädään lopulta kaipaamaan, kun päättymättömältä tuntuneet kesäkuvaukset ovat vaihtuneet kolkkoon kaamokseen (työttömyyteen).

Kokonaisuudessaan Näillä mennään on helppo- ja nopealukuinen kirja, joka kulkee mainiosti vaikkapa matkapokkarina. Ryhmähengen ja yhdessätekemisen kuvauksena Hedströmin toimittama kirja on mitä kannustavimpia teoksia!