Tihkusateen masentama puisto on majaillut blogosfäärissä jo hämmentävät 13 vuotta. Näin ollen tämä elokuva- ja aiemmin myös musiikkiaiheisten kirjoitusteni leikkikenttä varttuu teini-ikään. Ensimmäinen blogiteksti 8.4.2008 käsitteli elokuvaneuvos Ere Kokkosta. Yllättävän validi kirjoitus edelleenkin.
Erilaisia tekstipäivityksiä on huhtikuun 8. päivään mennessä tullut kaikkiaan 331, joista aktiivisimmat vuodet ovat olleet 2008 (47 päivitystä), 2011 ja 2012 (molempina 43 päivitystä). Passiivisin vuosi oli 2018 (vain 2 päivitystä), jolloin henkilökohtainen elämäni romahti kivuliaan avioeron myötä. Sen jälkeen päivitystahti on ollut jälleen nousujohteinen, vaikka välillä onkin tuntunut siltä, että onko aika ajanut blogi(e)n ohi. Lukijamäärät näyttäisivät bloggerin oman tilastoinnin mukaan olevan kaukana takavuosista. Olen kuitenkin kokenut, että Tihkusateen masentama puisto on yhä tarjonnut stabiilin alustan elokuvavetoiselle kirjoittelulleni. Nojaudun tässä jonkinlaiseen Peter von Bagh -henkiseen ajatukseen siitä, että ylläpitääkseen kirjoitustaitoa, on joka päivä kirjoitettava jotakin. Edes rivi tai lause.
Viime vuosina olen innostunut uudelleen kaunokirjallisesta kirjoittamisesta, runojen muodossa. Harrastin runoutta aktiivisesti 15-vuotiaasta jonnekin 25 vuoden ikävuoden nurkille omasta kokoelmasta haaveillen. Sitten asiapainotteinen kirjoittaminen vei pidemmän korren ja runous jäi taka-alalle. Kesällä 2018 tekemäni inspiroiva vierailu Pentinkulman päiville Urjalaan herätti sitten taas uinuneen runoilijan sisälläni ja sulkakynäilijän viitta on jäänyt sen jälkeen harteille. Olen parhaillaan kokoamassa runokokoelmaa ja näin ollen jälleen elvyttämässä haavetta omasta kirjasta. (Kustantajat, saa ottaa yhteyttä!).
Populaarimusiikista kirjoittaminen on jäänyt viime vuosina huomattavan vähälle. Kirjoittaisin musiikista mielelläni enemmänkin, mutta lopetettuani kirjoittamasta "viikottaiskritiikkiä" verkkolehtiin, takki tuntui tyhjentyneen. Vuosina 2015-17 aktiivisesti toiminut Aution saaren levyt oli rakas rinnakkaisblogi elämäni tärkeimmille levyille. Ideoita jatkollekin on ollut, mutta katsotaan miten aika ja innostus kantavat. Musiikkia tulee kuitenkin kuunneltua noin 10 000-12 000 laulun vuositahdilla ja keikat/konsertit ovat elämäni elämyksellinen kivijalka.
Osa blogini teksteistä on toki vuosien varrella hapantunut tai saanut ylleen jännittävän aikajännekuorrutteen, mutta monista asioista en ole luopunut. Elokuvateatteri on minulle yhä elokuvan koti, tunteiden temppeli, jossa haluan ensisijaisesti kokea seitsemännen taiteen ihmeet ja obskuuriudet. Tallenneformaatit DVD, blu-ray ja 4K UHD ovat pandemia-ajan epävarmuudessa osoittautuneet rakkaudenkohteiksi, joita vaalin suuremmalla intohimolla kuin aikoihin. Elokuvadivareissa luuhaaminen on ollut merkittävä voimanlähde viimeisen vuoden aikana.
Elokuvan historia, 1960-80-lukujen New American Cinema, kauhu- ja kulttielokuvat, absurdi komedia, suomalainen elokuva ja 1980-luku nostalgisuudessaan ovat yhä ja edelleen ehtymätön innoituksen lähde. Koen tässä suoratoistovetoisessa "kertakäyttökulttuurissa" yhä vahvemmin olevani elävän kuvan kyltymätön arkeologi, joka tekee keskeisimmät löytönsä kulttielokuvien ääreltä, kotimaisen elokuvan hämärästä menneisyydestä ja uusien aaltojen laineilta. Vastavirtaan, mutta valtavirtaa unohtamatta.
Tässä joitakin poimintoja omista juttusuosikeista vuosien varrelta.
Elokuva-aiheiset kynäilyt:
 |
| Viimeisimmän elokuvateatterielämyksen nautin Hyvinkään Sveitsin Bio Rexissä. Turvavälit olivat kunnossa, olin ainoa katsoja. |
2 kommenttia:
Onnittelut pitkäaikaisesta bloggaamisesta! Blogistasi löytyy paljon mielenkiintoisia juttuja, kuten Brian De Palman uraa koskeva juttusarja. Tsemppiä työn jatkamiseen!
Kiitos Henrik!
Lähetä kommentti