Poikkeusaikojen jälkeen eli mitä elokuvia odotan näkeväni valkokankaalla...

Elokuvateatterit ovat (muiden kulttuurilaitosten ohella) eläneet poikkeusaikaa jo reilun vuoden. Niinpä elokuvateatteriensi-illat ovat erityisesti tämän vuoden (2021) puolella olleet vain harvojen etuoikeus. Suomalaisilla valkokankailla vuoden ensimmäisen ensi-iltansa sai helmikuun lopulla Robert Zemeckisin ohjaama Roald Dahl -filmatisointi Kuka pelkää noitia (The Witches, 2020). Forrest Gumpilla (1994) Oscar-palkitun Zemeckisin fantasiaelokuvan jälkeen ensi-iltansa on saanut toistaiseksi vain toimintaelokuva The Marksman (2021), animaatioelokuva Raya ja viimeinen lohikäärme (Raya and the Last Dragon, 2021) sekä kuusi Oscar-ehdokkuutta kerännyt Chloé Zhaon Nomadland (2020). Kun ennakkonäytöksissä pyörineitä tulevia ensi-iltoja ei lasketa mukaan kotimaisista elokuvista virallisen ensi-iltansa on tänä vuonna saanut vain Sami Pöyryn indie-elokuva Punainen kohina.

Suuri yleisö odottaa yhä uutta James Bond -elokuvaa (No Time to Die) kuin Jeesuksen uutta tulemista. Joku on pidättänyt hengitystä Top Gunin (1986) jatko-osankin (Top Gun: Maverick) suhteen jo pidemmän aikaa. Minä sen sijaan odotan näitä...     

Hytti nro 6

Juho Kuosmasen edellinen elokuva, konstailemattomalla romantiikalla maustettu Hymyilevä mies (2016) oli uuden suomalaisen elokuvantekijäsukupolven komea läpimurto. Inspiroiva ja hurmaava ohjaustyö tavoitti huimaavan taidokkaasti 1960-lukulaisen ajan hengen ja tunnelman. Cannesissa palkittu elokuva oli yksinkertaisesti teos, johon rakastui ensinäkemältä. Kuosmasen tuleva uutuus, Rosa Liksomin romaanin pohjautuva Hytti nro 6 on erään suomalaisen opiskelijan kasvukertomus, mutta itse elokuvantekokin on ollut jo melkoinen tarina itsessään. Venäjällä ankarissa olosuhteissa kuvattu elokuva tallennettiin Hymyilevän miehen tavoin filmille, mikä aiheuttikin salakuljetusoperaation, sillä Venäjältä ei lain mukaan saa viedä filmejä ulkomaille. Salakuljetut filmirullat päätyivät koronan myötä kehitettäväksi Belgiaan, jonka jälkeen elokuvan jälkityöt alkoivat.

Ensi-ilta loppuvuodesta 2021?

Benedetta

Hollannin ikuinen kapinallinen, kontroversaali hämmentäjä Paul Verhoeven on jo päälle 80-vuotias, mutta luovuus kukkii yhä. Miehen 16. pitkä teatterielokuva kertoo italialaisesta nunnasta, Benedetta Carlinista (1591-1661). Salaperäinen mystikko nunna näki visioita, joista tuli taakka, kun ne kertoivat miehistä, jotka yrittivät tappaa hänet. Syyksi epäiltiin demoneja. Verhoevenin tulevan elokuvan teemat ovat tuttuja hänen filmografiastaan: seksi, seksuaalisuus ja uskonto. 

Maailmanensi-ilta Cannesissa heinäkuussa 2021? 

Pahanhautoja

Suomalainen kauhuelokuva on yhä (valitettavan) harvinainen lajityyppi. Nyt tähän harvalukuiseen joukkoon liittyy ohjaaja Hanna Bergholm esikoispitkällä elokuvallaan Pahanhautoja, joka on tarina kiltistä tytöstä, joka näennäisesti täydellisen perhe-elämän haavoittamana hautoo linnunmunasta itselleen kaksoisolennon. Kansainvälisen kiinnostuksen herättäneen elokuvan on kirjoittanut Helsinki Mansplaining Massacre -lyhytelokuvalla hurmannut Ilja Rautsi.

Ensi-ilta mahdollisesti loppuvuodesta 2021?

Nimetön Antisotaelokuva (oletettavasti työnimi)

Dokumentaristi/kirjailija Ville Suhonen voitti ansaitusti parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnon loisteliaalla Ompelijattarella (2015), joka keskittyi maanpetoksesta kuolemaan tuomitun Martta Koskisen elämäntarinaan. Suhosen pian valmistuva uusi dokumenttielokuva käsittelee tunnetuinta suomalaista aseistakieltäytyjää Arndt Pekurista, joka viime kädessä taisteli pasifismin puolesta omaan ennenaikaiseen kuolemaansa saakka. Pekurinen teloitettiin jatkosodan aikana Suomussalmen rintamalla. Oletettavaa on, että "Nimetön Antisotaelokuva" jatkaa Ompelijattaresta ja varhaisemmasta Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941-42 (2011) -elokuvista tuttua dramatisoidun dokumentaarin tyyliä.

Ensi-ilta loppuvuodesta 2021?

A Quiet Place Part II / Hiljainen paikka, osa 2

Tiedetään, kauhuelokuvien jatko-osat vesittyvät usein... mutta John Krasinskin ohjaama Hiljainen paikka (A Quiet Place, 2018) oli yksi ilmestymisvuotensa yllättäjistä. Piinaavan jännittävä kauhuelokuva luotti hiljaisuuden voimaan ja sai katsojan puristamaan elokuvateatterin penkkiä tiukemmin kuin aikoihin. Jatko-osassa Abbottin perheen on kohdattava ulkomaailman vaarat ja jatkettava selviytymistaisteluaan. Suunnatessa pakon edetessä kohti tuntematonta he huomaavat, että äänen perusteella metsästävät hirviöt eivät ole ainoa uhka hiekkaisen polun tuolla puolen. Emily Blunt vahvassa pääroolissa.

Suomen ensi-ilta näillä näkymin 28.5.2021

West Side Story

Rehellisyyden nimissä en ole odottanut uutta Spielbergiä sitten neljännen Indiana Jonesin täystyrmäyksen, mutta tämän klassisen Romeo & Julia -musikaalimukaelman uusintafilmatisointi kiinnostaa. Robert Wisen ja Jerome Robbinsin ohjaama alkuperäisfilmatisointi (1961) kolahti parikymppisenä.

Maailmanensi-ilta 9.12.2021

Uutta Verhoevenia, Benedetta.

Teini-ikäinen blogi

Tihkusateen masentama puisto on majaillut blogosfäärissä jo hämmentävät 13 vuotta. Näin ollen tämä elokuva- ja aiemmin myös musiikkiaiheisten kirjoitusteni leikkikenttä varttuu teini-ikään. Ensimmäinen blogiteksti 8.4.2008 käsitteli elokuvaneuvos Ere Kokkosta. Yllättävän validi kirjoitus edelleenkin.

Erilaisia tekstipäivityksiä on huhtikuun 8. päivään mennessä tullut kaikkiaan 331, joista aktiivisimmat vuodet ovat olleet 2008 (47 päivitystä), 2011 ja 2012 (molempina 43 päivitystä). Passiivisin vuosi oli 2018 (vain 2 päivitystä), jolloin henkilökohtainen elämäni romahti kivuliaan avioeron myötä. Sen jälkeen päivitystahti on ollut jälleen nousujohteinen, vaikka välillä onkin tuntunut siltä, että onko aika ajanut blogi(e)n ohi. Lukijamäärät näyttäisivät bloggerin oman tilastoinnin mukaan olevan kaukana takavuosista. Olen kuitenkin kokenut, että Tihkusateen masentama puisto on yhä tarjonnut stabiilin alustan elokuvavetoiselle kirjoittelulleni. Nojaudun tässä jonkinlaiseen Peter von Bagh -henkiseen ajatukseen siitä, että ylläpitääkseen kirjoitustaitoa, on joka päivä kirjoitettava jotakin. Edes rivi tai lause. 

Viime vuosina olen innostunut uudelleen kaunokirjallisesta kirjoittamisesta, runojen muodossa. Harrastin runoutta aktiivisesti 15-vuotiaasta jonnekin 25 vuoden ikävuoden nurkille omasta kokoelmasta haaveillen. Sitten asiapainotteinen kirjoittaminen vei pidemmän korren ja runous jäi taka-alalle. Kesällä 2018 tekemäni inspiroiva vierailu Pentinkulman päiville Urjalaan herätti sitten taas uinuneen runoilijan sisälläni ja sulkakynäilijän viitta on jäänyt sen jälkeen harteille. Olen parhaillaan kokoamassa runokokoelmaa ja näin ollen jälleen elvyttämässä haavetta omasta kirjasta. (Kustantajat, saa ottaa yhteyttä!).      

Populaarimusiikista kirjoittaminen on jäänyt viime vuosina huomattavan vähälle. Kirjoittaisin musiikista mielelläni enemmänkin, mutta lopetettuani kirjoittamasta "viikottaiskritiikkiä" verkkolehtiin, takki tuntui tyhjentyneen. Vuosina 2015-17 aktiivisesti toiminut Aution saaren levyt oli rakas rinnakkaisblogi elämäni tärkeimmille levyille. Ideoita jatkollekin on ollut, mutta katsotaan miten aika ja innostus kantavat. Musiikkia tulee kuitenkin kuunneltua noin 10 000-12 000 laulun vuositahdilla ja keikat/konsertit ovat elämäni elämyksellinen kivijalka.

Osa blogini teksteistä on toki vuosien varrella hapantunut tai saanut ylleen jännittävän aikajännekuorrutteen, mutta monista asioista en ole luopunut. Elokuvateatteri on minulle yhä elokuvan koti, tunteiden temppeli, jossa haluan ensisijaisesti kokea seitsemännen taiteen ihmeet ja obskuuriudet. Tallenneformaatit DVD, blu-ray ja 4K UHD ovat pandemia-ajan epävarmuudessa osoittautuneet rakkaudenkohteiksi, joita vaalin suuremmalla intohimolla kuin aikoihin. Elokuvadivareissa luuhaaminen on ollut merkittävä voimanlähde viimeisen vuoden aikana. 

Elokuvan historia, 1960-80-lukujen New American Cinema, kauhu- ja kulttielokuvat, absurdi komedia, suomalainen elokuva ja 1980-luku nostalgisuudessaan ovat yhä ja edelleen ehtymätön innoituksen lähde. Koen tässä suoratoistovetoisessa "kertakäyttökulttuurissa" yhä vahvemmin olevani elävän kuvan kyltymätön arkeologi, joka tekee keskeisimmät löytönsä kulttielokuvien ääreltä, kotimaisen elokuvan hämärästä menneisyydestä ja uusien aaltojen laineilta. Vastavirtaan, mutta valtavirtaa unohtamatta.

Tässä joitakin poimintoja omista juttusuosikeista vuosien varrelta.

Elokuva-aiheiset kynäilyt:

Brian De Palma, kiistelty auteur 80 vuotta - osa 1/3

Brian De Palma, kiistelty auteur 80 vuotta - osa 2/3

Brian De Palma, kiistelty auteur 80 vuotta - osa 3/3

Elokuvaentusiasti Hula-hula-saarella eli kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan käännösnimiä

Francis Ford Coppola - kiistellyn ohjaajan henkilökuva, osa 1

Francis Ford Coppola - kiistellyn ohjaajan henkilökuva, osa 2

Francis Ford Coppola - kiistellyn ohjaajan henkilökuva, osa 3

Ilokuvia Porista - Visa Mäkinen 75 vuotta

John Carpenter - kauhun epäonninen kirvesmies vaiko tyylitajunsa kadottanut auteur?

K.O.B. - kääntäjän otollinen bisnes

Kun Hakalan Erkki Floridaan muutti... eli miltä Ameriikan raitti (1990) näyttää nykypäivänä 

Metsäsavotoilta elokuvaohjaajaksi - Mikko Niskanen (1929-90)

Orion - muistoja elokuvataivaasta, osa 1

Orion - muistoja elokuvataivaasta, osa 2

Paul Verhoeven - Hollannista Hollywoodiin ja takaisin, osa 1

Paul Verhoeven - Hollannista Hollywoodiin ja takaisin, osa 2

Paul Verhoeven - Hollannista Hollywoodiin ja takaisin, viimeinen osa

Pseudonyymin takaa - elokuvantekijöiden identiteettikriisi

Rautainen Clint... Eastwood 90 vuotta

The Secret of NIMH - animaation taikaa

Sivuosien miehet, osa 1: Leo Jokela

Sivuosien miehet, osa 2: Esko Nikkari

Sivuosien miehet, osa 3: Risto Salmi

Sivuosien miehet, osa 4: Sulevi Peltola

Sivuosien miehet, osa 5: Vesa Vierikko

Sivuosien naiset, osa 1: Tarja-Tuulikki Tarsala

Sivuosien naiset, osa 2: Anja Pohjola

Slyn monet kasvot - Sylvester Stallone 70 vuotta

Suomalaisen elokuvan festivaalin satoa, osa 1

Suomalaisen elokuvan festivaalin satoa, osa 2 - näkökulmia kauhun olemukseen

Suomalaiset korpisoturit maailmalla eli 50-lukulaista elokuvavientiä ihmetellen...

Suomalaisista esikoiselokuvista parhaimmat, osa 1

Suomalaisista esikoiselokuvista parhaimmat, osa 2

Suomalaisista esikoiselokuvista parhaimmat, osa 3

Tarjolla tänään! Jukka Virtanen 80 v.

Tom Savini - mies, joka teki monipuolisuudesta tavaramerkin

Viva Tex! - anarkistianimaattorin perintö elää

What's Up, Joe? - Danten vaellusvuodet osa 1/2

What's Up, Joe? - Danten vaellusvuodet osa 2/2

Musiikkiaiheet:
Aikakauden lehti eli mistä puhumme kun puhumme Neljästä Ruususta, osa 1

Aikakauden lehti eli mistä puhumme kun puhumme Neljästä Ruususta, osa 2

All Things Must Pass - David Bowieta muistellen

Auringon uusi tuleminen

Bloodsports - voitokas paluu vie suedeismin ytimeen

Blue Monday ja yhdeksän timanttia

David Bowie - kameleontin glam-vaiheet

Depeche Mode - olennainen välittyy

Glamrockin nousu ja tuho eli kun androgyynit nousivat valtaan

Jumping the Musical Shark eli onko Yes Please! -levystä muuhunkin kuin tuopinaluseksi?

Kaikuja kaukaiselta 1990-luvulta

Lauluni aiheet - Musiikkiodysseia kameleontti-Loirin tuotantoon

Olipa kerran... Simple Minds eli mistä puhumme kun puhumme Simple Mindsista?

Simple Minds: New Gold Dream (81-82-83-84)

Suuren sivullisen aliarvostettu vuosikymmen eli mitä David Bowie teki 1990-luvulla?, osa 1

Suuren sivullisen aliarvostettu vuosikymmen eli mitä David Bowie teki 1990-luvulla?, osa 2

Ziggyn ikuinen liekki

Viimeisimmän elokuvateatterielämyksen nautin Hyvinkään Sveitsin Bio Rexissä. Turvavälit olivat kunnossa, olin ainoa katsoja.

Saturday Night Livesta Harlemin öihin - Eddie Murphyn 1980-luku

Edward Regan Murphy, paremmin Eddie Murphynä tunnettu amerikkalainen näyttelijä, koomikko, käsikirjoittaja, tuottaja, ohjaaja ja laulaja täytti eilen 60 vuotta. Murphyä voisi helposti ajatella vanhemmaksikin valtiomieheksi, sillä hän on pysynyt julkisuuden valokeilassa jo viidellä vuosikymmenellä!

Richard Pryoria (1940-2005) ja Peter Sellersiä (1925-80) ihailleen Murphyn läpimurto tapahtui lukuisten kollegoidensa tapaan Saturday Night Live -televisiosarjasta (1975-). Moottoriturpainen stand-up-koomikko tuli Saturday Night Liveen 19-vuotiaana vuonna 1980 ikonisimman näyttelijäkaartin (John Belushi, Chevy Chase, Dan Aykroyd ja Bill Murray) siirryttyä syrjään. Murphy nähtiin SNL:n komediatähtenä vuoteen 1984 saakka, peräti 65 jakson verran. Pääroolien lisäksi hän osallistui aktiivisesti myös sketsien kirjoittamiseen.

Murphy aloitti valkokangasdominanssinsa tyylipuhtaasti suoraan pääroolilla. Walter Hillin buddy-elokuvan kasariklassikossa 48 tuntia (48 Hrs., 1982) Nick Nolte on rosoinen poliisi, joka jahtaa kahta häijyä poliisimurhaajaa. Homma ei onnistu ilman lipevää ja huoliteltua Murphya, joka istuu linnassa puolen miljoonan dollarin ryöstöstä. Epätavallisesta parivaljakosta kertova
toimintaelokuva esitteli perusteeman ja tunnelman, jota jäljiteltiin loputtomiin 1980-luvun edetessä, esimerkiksi Richard Donnerin Tappava ase -elokuvat (Lethal Weapon, 1987-1998) olivat paljosta velkaa 48 tuntia elokuvan karskille ja vauhdikkaalle toimintaelokuvan prototyypille. Elokuva tuli myös esitelleeksi Murphyn 1980-luvun perushahmon: puheliaan ja kekseliään vitsiniekan, joka tarpeen vaatiessa on myös liipaisinherkkä työväenluokan farkkukyttä.

John Landisin Vaihtokaupat (Trading Places, 1983) on Murphyn ja Dan Aykroydin yhteispelin koominen täysosuma, joka ajoittaisessa roisiudessaan hätkähdyttää nykypäivän katsojaa. Mark Twainin klassiseen Prinssi ja kerjäläispoika (The Prince and the Pauper, 1881) -tarinaan pohjautuvassa screwball-komediassa katujen koditon mies (Murphy) ottaa rikkaan miehen (Aykroyd) paikan ja jälkimmäinen joutuu puille paljaille. Nokkela satiiri etenee riehakkaaksi komediaksi erinomaisen hahmogallerian kautta, ei vähiten myöskään räväkkää prostituoitua näyttelevän Jamie Lee Curtisin ansiosta. Vuonna 2017 BBC:n äänestyksessä elokuvakriitikot äänestivät Vaihtokaupat kaikkien aikojen sadan parhaan komedian listalle. Ansaitusti. 

Kahden taiteellisesti ja kaupallisesti menestyneen elokuvan jälkeen Murphylle sateli roolitarjouksia ovista ja ikkunoista. Hän oli tehnyt vuonna 1983 viiden elokuvan miljoonasopimuksen Paramount Picturesin kanssa, jonka myötä roolivalinnat tulivat ensisijaisesti studiojätin määräyksinä. Willard Huyckin epäonnista komediaa Täydellinen ase (Best Defense, 1984) esitettiin jo koeyleisöille, kun Paramountin tuottajaporras keksi lisätä elokuvaan täysin irrallisia kohtauksia, joihin saatiin Murphy 'strategiseksi sivuosavierailijaksi'. Näyttelijälle itselleen kokemus kartutti tuntuvasti tilipussia, mutta antoi ensimmäisen törmäyksen Hollywood-koneiston kanssa. Elokuvan ensi-illan jälkeen Murphy pilkkasi Täydellistä asetta viimeisissä Saturday Night Live -jaksoissaan kutsumalla elokuvaa "huonoimmaksi elokuvaksi kaiken historiassa".

Täydellisestä aseesta huolimatta vuodesta 1984 tuli kuitenkin Murphylle valovoimainen. Daniel Petrie Juniorin ja Danilo Bachin kirjoittama toimintakomedia Beverly Hills kyttä (Beverly Hills Cop, 1984) oli etsinyt muotoaan jo pitkin 1980-luvun alkua. Elokuvasta oli lähellä tulla Sylvester Stallonen roolittama ryppyotsainen jyristely, mutta paria viikkoa ennen kuvausten alkua Stallone vetäytyi "liian kalliiksi" todetusta elokuvahankkeesta ja Axel Foleyn rooliin palkattiin salamavauhdilla Eddie Murphy. Martin Brestin ohjaamasta elokuvasta tuli Murphyn myötä kasariestetiikan ultratyylikästä viihdettä par excellence, jonka kruununa soi Harold Faltermeyerin ikimuistoinen Axel F -teema. Valtaisan kaupallisen menestyksen ja kriitikkosuitsutuksen lisäksi elokuva sai genrelleen epätyypillisesti Oscar-ehdokkuuden parhaasta käsikirjoituksesta. Stallonekin toteutti myöhemmin omaa visiotaan vigilante- ja kyttäelokuvat slasheriin yhdistävässä Cobrassa (1986). 

1980-luvun loppupuolelle tultaessa maailman isoimpiin elokuvatähtiin lukeutuva Murphy oli tiukasti Paramountin "yksityisomaisuutta". Michael Ritchien tummasävyinen fantasiakomedia Kultainen lapsi (The Golden Child, 1986) oli ensimmäinen Murphyn rooli, jota tuotantovaiheessa tarkoituksella pehmennettiin kohti koko perheen elokuvaa. Elokuva oli kaupallinen menestys, vaikka se olikin Paramountille pettymys Beverly Hillsin kytän ja Vaihtokauppojen jälkeen. Murphy itse näki elokuvan "kasana paskaa" ja vaati, että jatkossa hän saisi vaikuttaa enemmän elokuvien käsikirjoituksiin. 

Osoitus lisääntyneestä vallasta konkretisoitui Tony Scottin ohjaamassa jatko-osassa Beverly Hills kyttä II (Beverly Hills Cop 2, 1987), jonka tarina oli osin Murphyn luomus. Jatko-osa oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta edeltäjäänsä verrattuna ilottoman väkivaltainen. Suosion huipulla Paramount takasi laajan elokuvateatterilevityksen myös Murphyn stand-up-taltioinnille Eddie Murphy: Raw (1987). Madison Square Gardenissa kuvattu keikka keräsi pelkästään Pohjois-Amerikan markkinoilta 51 miljoonan dollarin lipputulot. 

Menestyksekäs yhteistyö John Landisin kanssa jatkui romanttisella komedialla Prinssille morsian (Coming to America, 1988), jonka käsikirjoitus muodostui Murphyn alkuperäistarinan pohjalta. Elokuva onkin Murphyn ja Arsenio Hallin moni-ilmeisyyden juhlaa, sillä molemmat nähdään elokuvassa peräti neljässä eri roolissa. Vastikään tarpeettoman jatko-osan (Prinssille morsian 2 / Coming 2 America, 2021) saanut elokuva onnistuu kaikessa, missä jälkijättöinen jatko-osa epäonnistuu. Alkuperäinen Prinssille morsian on yhä (nostalgisuudessaan?) viihdyttävä, Murphyn ja Hallin energisyyden ansiosta hauska ja Landisin ripeäliikkeisessä ohjauksessa nokkela. Vaihtokaupoissa omaisuutensa menettäneet Mortimer Duke (Don Ameche) ja Randolph Dukekin (Ralph Bellamy) tekevät osuvat cameo-roolit, mikä linkittää nämä kaksi elokuvaa leikkisästi ”samaan universumiin". 

Paramountin ja Murphyn kasariavioliiton huipennus koettiin vuosikymmenen päättyessä, kun valkokankaille saapui Murphyn ohjaama, käsikirjoittama, tuottama ja roolittama 1930-luvun Harlemiin sijoittuva unelmaprojekti, rikosdraama Harlemin yöt (Harlem Nights, 1989). Elokuvan pääroolissa nähtävä Richard Pryor esittää mustaa gangsteripomoa, joka johtaa suosittua peliluolaa. Keltanokkakonnana heiluva Murphy auttaa pomoaan minkä ehtii ja retkahtaa juonittelevaan kaunottareen (Jasmine Guy), joka on lähetetty valkoisen rikollispomon toimesta vakoilemaan suosittua yökerhoa. Lopputulos on epätasainen ja aikalaiskriitikot irvivät Murphyn megalomaniaa. "Afroamerikkalaisten koomikoiden sketsikavalkadi klassiseksi gangsterielokuvaksi puettuna" ylsi kuitenkin kaupalliseksi menestykseksi ja on sittemmin noussut kulttimaineeseen. Tähdelle itselleen elokuvan suurin ansio oli se, että se yhdisti Murphyn ja idolinsa, Richard Pryorin.  

Harlemin öiden jälkeen Eddie Murphyn uran luovin vaihe tuntui haihtuneen kehnoihin jatko-osiin ja koko perheen imagoa pönkittäviin alapäähuumorikomedioihin. Vain vähän kärjistäen voisi sanoa, että 1980-luvun suurimpiin kuuluvan näyttelijän muistettavimmat elokuvat viimeisen kolmenkymmenen (!) vuoden ajalta ovat olleet Frank Ozin metaelokuvallinen Hollywood-kritiikki Koukkusormi (Bowfinger, 1999) sekä elokuvapalkintogaaloissakin noteeratut Dreamgirls (2006) ja Dolemite is My Name (2019). Unohtamatta DreamWorksin Shrek-animaatioiden (2001-10) suulasta aasia, jonka ääniroolin Murphy on vetänyt suvereenisti.

Siispä malja kuusikymppiselle Eddielle - ja Axel Foleyn makea nauru päälle!